UPPO-hanke blogi

”Perustaitokolikon” molemmat puolet

UPPO-hankkeessa on yhtenä rinnalla kulkijuuden tavoitteena kohdatun ihmisen osaamisen tunnistaminen, osaamisen lisääminen ja näkyväksi tekeminen – mieluusti ns. virallisilla ja konkreettisilla tavoilla. Olemassa olevia menetelmiä on näihin olemassa useita. Työelämän erilaisia kortteja voi suorittaa, osaamistodistuksia voidaan kirjoittaa ja ammatillisia tutkinnon osia suorittaa. Muutamia vain mainitakseni.

Olemme kuitenkin hankkeessa nopeasti huomanneet asian, minkä varmasti moni muukin tällä kentällä työskentelevä allekirjoittaa – osaaminen lähtee elämän perustaidoista. Ja nyt en tarkoita perustaidoilla edes pelkkiä luku-, kirjoitus- ja numerotaitoja. Tarkoitan vuorokausirytmiä, ruuanlaittoa, kodin ylläpitoa ja arkielämään kuuluvaa asiointia, esimerkiksi kaupassa käyntiä. Nämä taidot ovat ”perustaitokolikon” toinen puoli. Toiselle puolelle kuuluvat edellä mainitut luku-, kirjoitus- ja numerotaidot.

Kuten toimintakentällämme aina, ei yhtäkään tilannetta voi yleistää. Toisilla nämä ”perustaitokolikon” molempien puolien taidot ovat kunnossa ja päästään nopeasti miettimään esimerkiksi tarkempia ammatillisia taitoja ja niiden hankkimista. Toisilla taas on perustaitokolikon toisen puolen taidot hukassa, joillakin molempien.

Olen itse jäänyt pohtimaan, että voiko luku-, kirjoitus- ja numerotaitoja edes saada kuntoon ennen kuin pystyy huolehtimaan itsestään? Vai meneekö tämä toisin päin? Kumpi oli ensin, muna vai kana? Varmaa vastausta ei liene olemassa. Selvää lienee ainoastaan se, että ”perustaitokolikon” molempien puolien taidot tulee olla vähintään kohtuullisesti hanskassa ennen kuin esimerkiksi opiskelu- ja työelämätaitoja voidaan puhua.

Tämä on yksi syy siihen, miksi me UPPO-hankkeessa olemme yhteistyössä Satakunnan Marttojen kanssa järjestämässä Arki sujuvaksi -kurssia. Kurssilla päästään harjoittelemaan esimerkiksi ruuanlaittoa ja hygieniataitoja. Kurssin sisältö ei ole mitään mullistavaa uutta, mutta meille tämä on tärkeä pilotti. Tulisiko näiden perustaitojen harjoittelun tukemisen olla nykyistä keskeisemmässä osassa työssämme rinnalla kulkijoina ja tulisiko nämä perustaidot nähdä nykyistä keskeisimmässä roolissa osaamisen hankkimisessa ja näkyväksi tekemisessä? Pian saamme kokemuksia. Silloin kerromme niistä lisää.

Ari Reunanen

UPPO-hankkeen projektipäällikkö

”Haluan tulla nähdyksi ja kuulluksi”

UPPO-hankkeen keskeisenä toimintana on pitkäkestoinen rinnalla kulkijuus hankkeen tavoittamien osallistujien elämän aalloissa – tukien kuntoutumista ja etsien ratkaisuja elämän haasteiden voittamiseen. Työ on päässyt hyvään alkuun. Valmentajat Tuula ja Heidi kertovat ensimmäisten kuukausien kokemuksistaan työstä ihmisen kanssa seuraavasti:

”Ensimmäisellä tapaamisella osallistujan kanssa pyrimme tutustumaan, kuuntelemaan ja kohtaamaan hänet tasa-arvoisesti. Osallistujat ovat lähes aina masentuneita ja pettymykset, pelot, turhautuminen ja negatiiviset tunteet ”viranomaiskontakteissa” usein lukitsevat mielen niin, ettei halua ihmisiä lähelleen. Alkuun aina sovimme ”pelisäännöt” siitä, miten jatketaan, missä tavataan ja kuinka usein.  Luottamuksen ansaitsemisen kehittyessä jokaisen asiakkaan polku uuteen elämään on erilainen.

Ensimmäisten osallistujien kanssa olemme ”piirtäneet” oman unelmakartan avuksi tulevalle. Kaikilla on terävänä mielessä saada töitä tai päästä opiskelemaan omia mieltymyksiään tyydyttävä ammatti. Sisäisten lukkojen auettua olemme saaneet tietoa myös aiemmin syntyneistä suurista veloista, jotka ovat johtaneet luottotietojen menettämiseen, päihteiden käytöstä, oman lapsuuden perheen ihmissuhteiden tulehtumisesta, pikku rikollisuudesta, opiskelujen keskeyttämisestä, masennuksesta ja päivärytmin vääristymisestä.

Haastavista lähtökohdista huolimatta, jo muutaman tapaamisen jälkeen on mm. haettu työ- tai opiskelupaikkaa, selvitetty velan takaisin maksua suunnitellusti, vaihdettu asuntoa ja haettu jopa avioeroa. Mutta tärkeintä rinnalla kulkiessa on ollut luoda jokaiselle omanlainen tapa ottaa yhteyttä tai tavata. Paikka ja aika on voitu joustavasti sopia jokaisen ihmisen kanssa yhteisymmärryksessä.

Valmentajan työskentelyssä on ollut tärkeää oikea aikainen tuki, kannustus, ideointikyky, tietotaito, realismi ja innostus sekä se, että kykenee sietämään vaikeita tilanteita. Valmentajan ei tarvitse osata ratkaista kaikkia ongelmia, vaan on kyettävä kuuntelemaan joutumatta itse pakokauhun valtaan. Hankkeen tukea tarvitsevat ihmiset eivät pohjimmiltaan useinkaan kaipaa ulkoisia ohjeita, vaan kuuntelevaa auttajaa, jotta tulisi nähdyksi ja ymmärretyksi omana itsenään omalla nimellä eikä numerosarjana byrokratian papereissa.

Ihmisen kohtaaminen, luottamuksen rakentaminen, kuunteleminen ja yhdessä ratkaisujen etsiminen. Näihin periaatteisiin nojaamme valmennustyötä tehdessämme.

 

Kirjoittajat:

Ari Reunanen
Tuula Virkanen-Sharsan
Heidi Lindroos