Paikka auki II

Hankkeessa työskentelee kolme nuorta vertaisohjaajaa vuoden ajan Helsingin, Tampereen ja Turun Nuorisotakuutaloissa. Palkatut ovat itse vailla koulutusta/työkokemusta olevia nuoria aikuisia,

Vertaisohjaajat työskentelevät monipuolisissa ohjaustehtävissä Nuorisotakuutaloilla. Oman kokemuksensa pohjalta he pystyvät tukemaan nuoria näiden oman elämän kysymyksissä ja pyrkimyksissä sekä itselle soveltuvan toiminnan löytämisessä.

Vertaisohjaajat ovat mukana suunnittelemassa Nuorisotakuutalojen nuorten vapaa-ajantoimintaa ja erilaisia tilaisuuksia sekä erityisesti digitaalisen viestinnän keinoja, jotka tukevat nuorten sosiaalista vahvistumista ja toimintakyvyn kehittymistä. Samalla nuoria tuetaan myönteisellä vahvistamisella kohti koulutusta ja työelämää.

Vertaisohjaajat keräävät arjessa palautetta toiminnasta, jonka pohjalta nuorisotakuutalojen toimintaa pystytään kehittämään edelleen nuorilähtöisesti.

Hanke toteutetaan Stean Paikka auki II – ohjelman tuella.

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Eeva Salmi
044 236 96 62
eeva.salmi@valo-valmennus.fi