Porvoon Paahtimo on harmaana ja tihkusateisena heinäkuun sunnuntaina lähes tyhjä, mutta kestää silti hetken, ennen kuin löydän yläkerran perimmäisestä nurkasta henkilön, jota olen tullut tapaamaan. Hyväntuulinen Jan-Stefan Jalutsi (ent. Moilanen) ei ole harmistunut odottelusta ja alkaa kertoa elämäntarinaansa tottunein elkein.
Suomen tunnetuimmaksi pankkiryöstäjäksi, vankikarkuriksi ja taparikolliseksi nimitetty mies vapautui vuonna 2011 , kahdenkymmenen vankilassa vietetyn vuoden jälkeen. Tällä hetkellä energiaa pursuava ja mahdottomia haasteita rakastava tarmokimppu keskittää aktiivisuutensa siihen, että mahdollisimman moni nuoria välttyisi siltä tieltä, jonka hän kulki.
”Minulla on hyvät puhelahjat, ja onnistuin itse aikoinani puhumaan itselleni viisi ehdonalaista tuomioita peräkkäin. Jälkeenpäin olen ajatellut, että se ei ollut hyvä asia. Tuli tunne, että rötöksistä ei seuraa mitään ja niiden tekemistä voi huoletta jatkaa.” Jan kertoo.
Nykyistä sovittelukäytäntöä Jan Jalutsi pitää hyvänä – rikosten tekijöihin pitää tarttua ennen kuin heille ehtii muodostua rikollisen identiteetti. Nuoret pitää saada ymmärtämään tekojensa vakavuus ja kantamaan niistä vastuu. Vankilan ovien sulkeuduttua ollaan auttamattomasti myöhässä.
Häkki heilahti Jan Stefan Moilaselle ensimmäisen kerran vuonna 1985, Janin ollessa 24-vuotias. Asunto- ja mökkimurtoja oli siihen mennessä ehditty tehtailla pitkä lista. Vankilaan joutuminen oli nuorelle miehelle järkytys. Elämä ”Hotelli Katajanokalla” oli jotain, mitä maalaispoika ei ollut pystynyt pahimmissa painajaisissaan kuvittelemaan.
”Tuli tunne, että vankilaan kuolee.” Jan kertoo. Siitä alkoi karkailukierre, joka pidensi tuomioita entuudestaan. Jan Jalutsi karkasi vankilasta yhteensä seitsemän kertaa ja vietti vuosia eristyssellissä. Vankilasta pakeneminen oli miehelle ennen kaikkea mahdottomien haasteiden voittamista. Toisaalta se tuli kerta kerran jälkeen kalliimmaksi ja stressaavammaksi, koska mitä kuuluisampi oli, sen enemmän joutui maksamaan piilopaikoista ja sitä vaikeampi niitä oli löytää.
”Olen aina kaivannut haasteita. Peruskoulun pääsin läpi pysymällä mahdollisimman paljon poissa häiriköimästä muita. Ruotsinkielisessä koulussa ei ollut samanlaista ns. tarkkailuluokkaa kuin suomenkielisessä koulussa oli, sen sijaan istuin satoja tunteja jälki-istunnossa.” Jan kuvailee kouluaikojaan. ”Olin pienikokoinen, ylivilkas kaveri, jolla oli suuri pätemisen tarve. Pohjimmiltaan kaipasin aina vain hyväksyntää.”
Rikolliselle tielle Jan Jalutsi ajautui laiskuuttaan ja jännityksen kaipuutaan. Työnteko ei maittanut, sen sijaan elämässä piti olla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. ”Minua ei ole koskaan tuomittu mistään väkivaltarikoksesta” Jalutsi korostaa. ”En ole ampunut edes tilanteessa, jossa olen ollut itse vaarassa joutua ammutuksi.” Rikosten motiivina oli aina raha.
Vuonna 1992 Jan Jalutsi päätti lopettaa karkailemiset. Sen jälkeen Jan alkoi tehdä valituksia, joilla pyrki parantamaan vankien oloja. Jalutsi on tehnyt tuhansia valituksia, joita on osoitettu mm. kidutusta vastustavalle komissiolle Brysseliin, EU:n ihmisoikeistuomioistuimeen, oikeuskanslerille. Aina kun ”ammattivalittaja Jalutsi” siirtyi uuteen vankilaan, valitusten määrä lisääntyi 600%. Jalutsia kierrätettiinkin tiuhaan tahtiin vankiloista toiseen, koska ”kukaan vankila ei halunnut joka asiasta valittavaa miestä riesakseen”.
Jan Jalutsilla on aina ollut hyvä lukupää. ”Opin jo 4-vuotiaana lukemaan, ja 12-vuotiaana olin lukenut läpi kaikki koulun kirjaston kirjat. Pääsin 18-vuotiaana töihin kirjastoautoon, koska osasin ulkoa kaikki kirjastoauton kirjat” Jan kertoo.
Vankilapakojen suunnittelusta luopumisen jälkeen Jalutsi keskittikin tarmonsa valitusten lisäksi myös opiskeluun. Jalutsi ehti suorittaa vankilassa useita tutkintoja; hän on mm. kokki, kuntosalihoitaja ja hieroja. Jalutsilta löytyy myös sähköalan perustutkinto. Lisäksi hän on opiskellut filosofiaa ja saksaa. Ainoat kurssit, joille Jan ei vankilassa osallistunut, olivat hänen omien sanojensa mukaan kauneusalan kurssit ja hevoskurssit.
Usein vankilasta vapautuvat vangit jäävät vapauduttuaan kellumaan tyhjän päälle. Jan Jalutsi on kuitenkin vankilavuosiensa jälkeen jatkanut toimeliaaseen tyyliinsä ja perustanut mm. Hard Luck Hotel Kakola – nimisen yrityksen, kiertänyt ”esiintyvänä taiteilijana” kertomassa elämästään, kirjoittanut kirjoja sekä toiminut nuorisoprojekteissa vankiloissa.
Nuoret ovat lähellä Jan Jalutsin sydäntä. Maaliskuussa 2016 Jalutsi pääsi työkokeiluun KRIS ry:hyn ajatuksella, että työkokeilu jatkuu palkkatukijaksolla ja Jan suorittaa nuoriso- ja vapaa-ajan perustutkinnon valo-valmennuksessa.
Valo-valmennuksen idea on Jalutsin mielestä loistava. Valo-valmennuksessa Jan näkee mahdollisuuksia ennen kaikkea nuorille, joita tapaa: ”Jos tapaat 100 nuorta, ja kysyt, kuinka moni heistä kokee itsensä syrjäytyneeksi, monikaan käsi ei nouse. Mutta jos kysyt, kuinka moni ei oikein tiedä mitä elämällään tekisi, on vailla suuntaa ja jopa vähän hukassa, puolet käsistä nousee” Jan tiivistää.
Perinteinen tapa opiskella koulunpenkillä istuen ei sovi läheskään kaikille ihmisille. Esimerkiksi aktiivisille ADHD-tyyppisille konkreettinen tekemällä oppiminen voi olla ainoa vaihtoehto saada suoritettua haluttu tutkinto.
”Olen aina ollut musta lammas valkoisten lampaiden laumassa. Tunnen ehkä sen vuoksi lukkarinrakkautta muita elämässään eksyneitä kohtaan” Jan sanoo, ja jatkaa: ”En halua saarnata enkä tuomita, mutta toivon, että nuoret kuuntelevat minun kokemuksiani ja tekevät parempia valintoja omassa elämässään kuin minä omassani.”
Teksti ja kuvat: Lotta Hällström