Digi pelasti päivän, digikömmähdys ja muita digimuistoja Porista
Valoa digiperustaitoihin Satakunnassa -hanke osallistui syyskuussa Nuori Pori Harrastaa -tapahtumaan ja kohtasi omalla esittelypisteellään yhteensä noin 90 lasta, nuorta ja aikuista. Tapahtumassa kerättiin tietoa, joka tukee hankkeen valmennustoiminnan suunnittelua ja hankkeen julkaisutoimintaa.
Mieleenpainuvin digimuisto liittyi useimmiten älylaitteen saamiseen
Kysyimme tapahtumakävijöiltä, mikä on heidän mieleenpainuvin digimuistonsa. Monet kuvasivat muistavansa parhaiten sen hetken, kun saivat oman älypuhelimen tai tietokoneen. Useimmat lapset ja nuoret kertoivat saaneensa oman puhelimen 6–7-vuotiaana.
”Sain oman puhelimen, kun isä hukkasi omansa ja ehti jo ostaa uuden. Löysin sitten isän vanhan puhelimen ja sain sen omaksi.”
Myös peleihin liittyviä muistoja kerrottiin paljon. Esittelypisteellämme muisteltiin hienoja hetkiä, joita oli tapahtunut esimerkiksi matopelissä, Minecraftissa ja Pokémon GO:ssa.
”Fortnitessa oli tubettaja!”
Lisäksi tapahtumakävijät kertoivat muistoja, jotka liittyivät sosiaalisiin suhteisiin ja johonkin digisisältöön tai -työkaluun. Sosiaalisesta mediasta ja peleistä on löydetty uusia kavereita. Valokuvia ja videoita katsellaan monesti yhdessä jonkun kanssa, esimerkiksi sisaruksen tai kaverin. Jotkut myös tekevät kimpassa videoita tai muokkaavat kuvia. Sovelluksista mainittiin esimerkiksi Facebook, Instagram, TikTok ja Zoomerang.
Digi on pelastanut monta päivää
Tapahtumakävijät kertovat, että digi on pelastanut monta tilannetta. Useimmiten mainittiin viihtyminen: tylsempinä hetkinä somen positiiviset postaukset ja sisällöntuottajien videot piristävät, pelissä voittaminen saa pitkäksi aikaa hyvän mielen ja eri kulkuvälineissä aika kuluu rattoisammin digisisältöjen äärellä.
Digiä pidettiin hyvänä myös turvallisuuden ja arkielämän tarpeiden näkökulmista. Todella moni kertoi, kuinka on melkein eksynyt, mutta oikea reitti ja määränpää on lopulta löytynyt karttasovelluksen avulla. Nopean yhteydenpidon mahdollisuuksia niin ikään kiiteltiin laajasti. Tärkeä ihminen tai viranomainen on saatu nopeasti kiinni.
”Maps on pelastanut, liian seikkailumielinen kun olen!”
”Piti soittaa ambulanssi, onneksi oli puhelin.”
Digi sujuvoittaa monella tapaa arkea, sillä esimerkiksi kotiläksyihin etsitään apua netistä, puhelimen kalenteri muistuttaa menoista ja kouluihin voi hakea kotisohvalta käsin.
”MobilePaylla saatiin tankattua! Bensa meinasi loppua eikä ollut korttia mukana.”
Digikömmähdyksiä sattuu kaikille
Tapahtumakävijöiden ehdottomasti yleisin digikömmähdys oli viesti tai soitto väärälle henkilölle. Usein tällaisesta kömmähdyksestä ei kuitenkaan ole seurannut mitään vakavaa.
”Kysyin kaverilta, mitä meillä on tänään ruoaksi, vaikka viestin piti mennä äidilleni. Kaveri vastasi: ’Ööö en mä tiedä.’”
”Yritin lähettää Snäpissä ystävälleni viestin, jossa kerron ihastuksestani, mutta vahingossa lähetinkin sen mun ihastuksen parhaalle kaverille!”
Myös laitteiden ja ohjelmien kanssa on tapahtunut kömmähdyksiä. Laite on saattanut pudota ja mennä jopa kokonaan rikki. Vaivalla kirjoitetut tekstit ovat hävinneet, valokuvat ovat olleet tärähtäneitä ja salasanatkin ovat joskus unohtuneet.
”Puhelimeni putosi hevosten juomakuppiin! Ei onneksi mennyt pilalle.”
”Skämmättiin Growtopiassa eli pelitavarani varastettiin huijaamalla.”
90 kertaa kiitos!
Hanke haluaa kiittää kaikkia tapahtumakävijöitä ja erityisesti niitä, jotka sukelsivat digimuistoihin yhdessä meidän kanssamme. Digimuistoihin liittyvät kysymyksemme selvästi herättelivät ja pysäyttivät eri-ikäisiä ihmisiä pohtimaan omaa digisuhdettaan ja digin merkitystä omassa arjessa.
Lisätietoa hankkeesta ja yhteystiedot: Valoa digiperustaitoihin Satakunnassa
Tämä teksti on kirjoitettu osana hankkeen julkaisutoimintaa. REACT-EU-hanke rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.