Asumispalvelut ovat vuodesta 2008 alkaen olleet Suomessa murroksessa. Aikaisempien vuosien laitosmaisten asumispalvelujen tilalle on tullut asumispalveluyksiköitä, joissa asutaan usein vuokrasuhteessa. Asumisen trendinä on viime vuosien aikana ollut kaikkien asumisen erityisryhmien osalta mahdollisimman tavanomainen ja itsenäinen asuminen. Sosiaalihuoltolain 21 § linjaa kotiin annettavien palvelujen olevan ensisijaisia muihin asumispalveluihin nähden. Tämä on tarkoittanut asumispalvelurakenteissa tukiasuntojen hajasijoittumista tavallisen asuntokannan joukkoon ja tuetun asumisen palvelun tarjoamista tavallisiin asuntoihin, siis sinne missä asiakkaat asuvat. Nuorelle ostetaan kunnan toimesta tuetun asumisen palvelu, jonka tuotannosta vastaa tukityöhön määritetty kolmas taho. Mutta mitä tuettu asuminen nuorten kanssa oikeastaan on?
Haastattelin talven 2019-2020 aikana kolmea asumisen tukea työkseen tekevää henkilöä aihiolla ”nuorten tuettu asuminen”. Sosiaalihuoltolain mukaan ”tuettua asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat tukea itsenäiseen asumiseen tai itsenäiseen asumiseen siirtymisessä. Tuetulla asumisella tarkoitetaan asumisen tukemista sosiaaliohjauksella ja muilla sosiaalipalveluilla”. Arvatkaa huviksenne, kuinka paljon puhuimme asumisesta? Yllättäen melko vähän. Ei kuitenkaan sillä, etteikö työ käytännössä olisi asumisen tukea. Sitähän se on. Tukityön tavoitteena on, että asumisessa ei tule ongelmia ja jos tulee, ne ratkotaan yhdessä ja nopeasti, ennen kuin se on liian myöhäistä. Tukityön orientaationa on asunnon säilyttäminen ja asumisen sujuminen. Mutta mitä nuoren elämässä on tapahtunut siinä kohtaa, kun asumisen tukityö on tuottanut tulosta ja asuminen alkanut sujua? Varmastikin nuori ymmärtää tässä kohtaa asunnon siisteyden ja vuokranmaksun merkityksen ja sen, ettei naapureita saa yöaikaan häiritä. Mitä muuta?
Paljonkin, vastaavat tuettua asumista työnään tekevät ammattilaiset. Nuorten parissa tuettua asumista tehtäessä lähdetään liikkeelle luottamuksen synnyttämisestä. Työ alkaa sosiaalityöntekijän, tukitahon ja asiakkaan yhteisellä tavoitteen määrittelyllä. Tavoitteeksi määrittyy yleensä itsenäistymisen ja asumisen onnistumisen tukeminen. Monilla tuetun asumisen palveluihin tulevalla nuorella on jonkinlainen traumatausta, joten tutustuminen ja luottamuksen saavuttaminen vie paljon aikaa. Luottamus on kuulemma usein saavutettu siinä vaiheessa, kun asiakas uskaltaa vittuilla työntekijälle ja hakee aktiivisesti tukisuhteen rajoja. Nuoret asettavat tukityöntekijän jonkinlaiseen vanhemman rooliin ja usein he saattavat mieltää tukityön kontrollina, mitä se tietysti jossain määrin onkin. Tukisuhde ei voi kuitenkaan perustua kontrolloivaan työotteeseen, koska se ajaa asiakkaan pois. Kontrolloivalla työotteella ei päästä aitoon vuorovaikutussuhteeseen, jossa erilaisten ahaa-elämysten syntyminen olisi mahdollista. Siksi tuetun asumisen työntekijän on markkinoitava palvelu nuorelle: ”Sossu on nyt määrännyt sinulle tämän palvelun, kuinka sinä haluaisit hyötyä siitä? Joidenkin muitten kanssa on tehty esimerkiksi…”.
Kyse on asiakkaan uskomisesta ja asiakkaaseen uskomisesta. Sosiaalityöntekijän (ja siis yhteiskunnan) asettama asumisen tukityön tavoite itsenäistyminen ja asumisen sujuminen suomentuu käytännön työn tasolla raha- ja kauppa-asioiden hoitamiseksi, sosiaaliseen kuntoutukseen, opiskeluun tai työelämään hakeutumiseen motivoimiseksi, päihteidenkäytön hallitsemisen opetteluksi sekä asunnon merkityksellistymiseksi omana henkilökohtaisena turvallisena tilana.
Tukityöntekijöiden mukaan lähes kaikilla palvelun piirissä olevilla nuorilla on mielenterveysongelmia. Tällä hetkellä nuorilla on kuitenkin suuria vaikeuksia päästä mielenterveyspalvelujen piiriin. Edes kolmen kuukauden raittiusjaksoa ei välttämättä pidetä riittävänä taukona päihteidenkäyttöön. Voisimmeko uskoa, että he haluavat hoitaa mielenterveyttään, vaikka he käyttäisivätkin päihteitä? Me puhumme nyt ihmisistä, jotka ovat jo lapsena traumatisoituneet ja joiden ainoaksi huonon olon hoitomuodoksi on saattanut muodostua päihteidenkäyttö. Entä, jos osana tuettua asumista voitaisiinkin tulevaisuudessa hoitaa myös nuoren mielenterveyttä ja traumoja?
Kansainvälinen nuorten asunnottomuutta käsittelevä tutkimus nostaa traumataustan merkittäväksi tekijäksi nuoren asunnottomuuden taustalla. Toiseksi keskeiseksi riskitekijäksi nostetaan vanhempien kanssa tapahtunut välirikko. Tuetun asumisen työntekijät kertoivat, että usein siinä kohtaa, kun he katsovat, ettei nuori enää välttämättä tarvitse asumisen tukea, saattaa nuori vielä toivoa sen jatkuvan. Tämä kuvaa hyvin sitä turvallisuuden tunnetta, jonka palvelu on onnistunut tuottamaan nuoren elämään. Ja samalla sitä pelkoa, jolla osa nuorista ihmistä astuu meidän aikuisten maailmaan.
/Jenni Mäki