UPPO-hanke keräsi palautetta asiakkailta alkuvuodesta 2021. Virve antoi palautteensa tarinan muodossa:
”Moikkista.
Tuula, pyysit kertomaan, miten UPPO-hanke on auttanut minua.
Miten ja miksi tulit avuksi? Sairauden vuoksi.
Helmikuussa 2019 jouduin tilaamaan ambulanssin, koska jalat ei pitäneet, olin kuin 2 promillen humalassa ja olo oli tosi huono. Tutkimuksissa ei löytynyt mitään, tällöin tulos oli hyvälaatuinen asentohuimaus. Joulukuussa 2019 esiintyi taas huimausta. Soitin terveyskeskukseen ja varasin aikaa, jota siellä ei ollut. Sain palvelusetelin ja menin yksityiselle lääkärillr. Minut tutkittiin ja lääkäri pisti lähetteen sairaalaan. Lopulta, lähes viiden kuukauden odottelun jälkeen, pääsin korvapolille ja kaikkea tutkittiin. Parin kuukauden jälkeen KKTT kuvaus, siitä pari kuukautta, magneettitutkimus.
Vähän on myös epäilty kilpirauhasongelmaa. Kolmen kuukauden odottelun jälkeen oli lääkärin tutkimus ja verikokeet todellakin otettiin. Näistä ei löytynyt mitään erikoista. Huimaukselle ei ole löytynyt vielä mitään syytä!
Työttömyyden vuoksi.
Työvoimatoimiston joku virkailija langetti minulle kolmen kuukauden karenssin kesällä 2019, koska lopetin vaarallisen porrassiivoustyön pölyallergian ja juuri tämän huimauksen sekä oikean korvan kuurouden takia. Tasapainoni ei ole samanlainen, kuin terveillä. Pelotti siivota korkeita kierreportaita takaperin ja molemmat kädet irti mistään tuesta. Tämän vuoksi otin lopputilin.
Pääsin kaupungille koulu- ja päiväkotisiivoukseen (elo- ja lokakuu 2019), mutta sain potkut. Minun syykseni oli helppo laittaa yhtä sun toista huonosta työilmapiiristä, koska en alkanut kaikesta työpaikkakiusaamisesta huolimatta itkemään missään nurkassa. Päinvastoin, aloin sanomaan, että mitoitus on väärä, kolmessa paikassa ei voi olla yhtä aikaa. Työrytmi on muuttunut uuden lain ja lisääntyneiden lapsikokojen takia, oli tullut paljon muutoksia siihen kahdeksan vuoden takaiseen sopimukseen. Olisi luullut, että työnjohtaja olisi puuttunut näihin epäkohtiin, mutta hän olikin yksi niskan takana hengittäjistä. Minut siis erotettiin ja niin olikin hyvä. Potkujen jälkeen en heti hakenut työttömäksi työnhakijaksi ja sitten sainkin toimeentulotukea, jolla pärjäsin hyvin jonkin aikaa. Joulukuussa 2019 alkoi taas huimaus, joka taas kerran muutti työkkäriin ilmoittautumista. Juuri huimauksen takiahan tuli se kolmen kuukauden karenssi.
Toimeentulotuen saaminen alkoi tökkiä, sitä sai vain joka toinen kuukausi. KELAsta kehotettiin menemään työvoimatoimistoon. Ihmettelin, miksi haen työttömäksi työnhakijaksi, kun saman tien sanon, etten voi tehdä työtä. Sairaalassa olivat siis tutkimukset tässä vaiheessa pahasti kesken. Olin rahaton, menoja oli enemmän kuin tuloja. Olin huolissani alaikäisestä lapsestani. Monta muutakin asiaa edellisvuonna meni mönkään ja siihen vielä 90 % kuuroutuminen. Kaikkialla pyydettiin koronan takia hoitamaan asiat puhelimitse, mikä oli mahdotonta. Kierre oli valmis.
Toimeentulotukea hakiessani lopulta sanoin, että toivon apua sosiaalitoimistosta laskujen maksuun ja elämiseen. Ja jonkun ihmisen auttamaan, toiseksi korvapariksi, että tiedän, mitä missäkin, milloin mitäkin, jne. Ihme kyllä, sosiaalitoimistolla, Porin kaupungilla tällaista ihmistä tai palvelua ei ollut.
U P P O- H A N K E!
Siellä sosiaalitoimistossa oli virkailija kuullut Uppo-hankkeesta ja kysyi, olisinko halukas tutustumaan ihmiseen ja hankkeeseen. Totta kai olin. Niin tavattiin. Tulin toimistolle, tutustuttiin paremmin ja kerroin ongelmistani.
Auttamishalu, lempeän jämäkkä asenne ja kuvaus paremmasta hetkestä tulevaisuudessa, oli enne hyvästä yhteistyöstä. Tiesin, etten enää ole yksin. Ensimmäiset 3-4 kertaa tehtiin työtä tauotta 2-3 tuntia. En ikinä, ikinä, olisi selvinnyt yksin.
Ensin oli haku työttömäksi työnhakijaksi. Tuulan avustuksella soitettiin työvoimatoimistoon ja siellä virkailija kertoi, mitä pitää mihinkin rastittaa, mitä pitää kirjoittaa, jne. Tuula osasi painottaa oikeita asioita ja osasi kertoa, miksi mitäkin ei ole tehty ja miksi jokin asia on kesken. Painotettiin, etten ole hakenut aikaisemmin, koska en ole ollut työkykyinen ja sairaalassa oli tutkittu tilannetta. Se kolmen kuukauden aikaisempi karenssi vielä. Lopulta sain ajan työvoimatoimistolle käyntiin, jonne Tuula tuli mukaan, konkreettisesti selvittelemään asioita.
Oli upea fiilis, ettei ole yksin. Se apu, mikä tuli ammattitaitoisen ja kokeneen henkilön vieressä olemisesta, auttoi rentoutumaan ja tiesin, että jos teen virheen, on joku, joka osaa korjata sen juuri oikealla tavalla.
Siellä minulle selvisi, ettei työvoimatoimisto palveluineen olekaan se pelottava peikko, noita-akka, joka vie viimeisetkin voimat, vaan laaja verkosto, joka todella auttaa ja kehottaa parantamaan niin henkistä kuin fyysistä hyvinvointia ja ohjaa uuteen suuntaan, uuteen työelämään. Toimeentulotuki on pelkkää rahaa, joka toki sekin tuo turvallisuutta, mutta ei ns. aja asioita eteenpäin. Kaikista ihmettelyistä huolimatta: nyt vasta tajuan, mitä KELAssa tarkoitettiin työvoimatoimiston asioinnilla. Aikaisemmin se oli vain joku paikka, missä tulee vastaan EI OOTA.
Tilanne nyt.
Olen saanut voimaa ja uskoa, että mennyt on ollut hieno uusi/aivan HIRVEÄ elämänkokemus, mutta tulevaisuudella on paljon annettavaa. Nyt siis keskitytään pienempiin ongelmiin ja tutustutaan paremmin ja kehitetään apua vielä syvemmälle.
Lämmin kiitos ammattitaitoisesta ja hienosta avusta. Ilman tällaista Uppo-hanketta, Ilman Sininauhaa, olisin edelleen hukassa. Kuinka nopeasti kaikki alun työn jälkeen lähti eteenpäin, on suoranainen ihme. Kiitos.”
Virve järjestelee laatikoiden sisältöä tulevassa pelihuoneessa Pormestarinluodon asukastuvan muutossa. KUVA: JOONAS SALLI/Satakunnan kansa 25.3.32021