Valo-Valmennusyhdistys ry hakee Turkuun kesän ajaksi ohjaajaa

Työtehtävän kuvaus

Haemme osaavaan joukkoomme kesän ajaksi ohjaajaa, joka toimii työpajoillamme asiakastyössä osana moniammatillista tiimiämme.

Tulet työskentelemään työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden kanssa, jotka osallistuvat toimintaamme arkisin, yksilöllisen suunnitelman mukaisesti.

 

Tuotamme työpajapalveluita, jotka tukevat asiakkaan elämänhallintaa, työ- ja toimintakykyä sekä osallisuutta. Tavoitteena on edistää asiakkaiden osallisuutta, ylläpitää toimintakykyä, ja lisätä mahdollisuuksia edetä kohti koulutusta tai työelämää.

 

Työ koostuu asiakkaiden työtoiminnan suunnittelusta, ohjaamisesta, organisoinnista sekä yksilöllisestä ohjauksesta, tuesta sekä verkostoyhteistyöstä. Eduksi katsotaan tietämys ja kiinnostus kuntouttavasta työtoiminnasta.

 

Työympäristön kuvaus

Ohjaajan työtehtävät sijoittuvat Valo-Valmennusyhdistyksen Turun ja Raision toimipaikkoihin. Työ sijoittuu Raision työpajallemme (Noste) jossa asiakkaat pääsevät tutustumaan taitotasosta riippumatta ICT- sekä media-alan eri tehtäviin, yhteisöllisesti tutustuen ja oppien. Nosteella toimitaan myös keittiö- ja siivousalan tehtävissä, ja harjoitellaan digitaitoja arjen apuna. Lisäksi kädentaidot sekä luontolähtöisyys ovat osa kaikkia pajatoimintojamme.

 

Kesän aikana tulet toimimaan myös osana Turun toimipaikassamme Taide- ja taitopajan tiimissämme.

 

Turun taidepajamme koostuvat sanataidepajasta, taitopajasta sekä taidepajasta, jossa toiminta keskittyy kokeilevassa ilmapiirissä sanataiteeseen, luovaan ilmaisuun, sekä taiteen eri tekniikkoihin. Toiminta on yksilö-, sekä ryhmätyöskentelyä.

 

Hakijalta edellytämme:

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa (sosionomi, yhteisöpedagogi, kuntoutuksen ohjaaja) huomioimme myös loppuvaiheen opiskelijat
  • hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja
  • digitaitoja
  • kykyä ohjata toimintaa painottuen kädentaitoihin, sekä ruuanvalmistukseen
  • sitoutumista Valo-Valmennusyhdistyksen arvoihin
  • aitoa halua työskennellä kohderyhmän parissa
  • aloitekykyisyyttä ja kehittävää työotetta

Eduksi katsomme:

  • Arvostamme kokemusta työskentelystä haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden kanssa

Työsuhde on määräaikainen, ja työsuhteessa noudatetaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Työsuhde alkaa 3.6.2024 tai sopimuksen mukaisesti, ja jatkuu 11.8.2024 saakka. Työt voivat sijoittua yhdistyksen toimipisteisiin eri puolilla Varsinais-Suomea.

 

Vapaamuotoinen hakemus ja CV lähetetään osoitteeseen rekrytointi@valo-valmennus.fi, otsikoksi ”Ohjaaja, Turku”. Haku päättyy 12.5.2024. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa vastaava ohjaaja Jenni Ojansivu p. 040-503 5479. Soittoajat: 2.5.2024 ja klo 13-14.30, 6.5.2024 klo 9-10.30.

 

Valo-Valmennusyhdistys on valtakunnallinen yleishyödyllinen yhdistys, joka työskentelee osaamisen, työllisyyden, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi. Tarjoamme sinulle kattavat työterveyshuollon palvelut sekä mahdollisuuden edistää yhteisöllisesti työhyvinvointia. Käytössämme on myös säännöllinen työnohjaus. Käytäntöihimme kuuluvat työajan joustot ja etätyömahdollisuus sekä mahdollisuus itse rakentaa työpäivien sisältöä. Meillä pääset kehittymään niin omissa kuin verkostojenkin järjestämissä koulutuksissa. Tuemme myös omaehtoista, työtä tukevaa opiskelua kuudella palkallisella työpäivällä vuodessa. Meillä on hyvät etenemisen ja kehittymisen mahdollisuudet, ja meillä suhtaudutaan myönteisesti kehittämiseen ja ideointiin. Kansainvälisyys on osa Valo-Valmennusyhdistyksen toimintaa, ja se mahdollistaa liikkuvuusmatkoja, verkostoitumista ja osaamisen kehittämistä. Saat työhön työyhteisön ja esihenkilön tarjoaman tuen. 

 

Tutustu organisaatiomme ja toimintaamme: www.valo-valmennus.fi