Lupaus- Kuopion lukiopajan kokonaisvaltaisen valmennusmallin kehittämishanke
Tämä hanke on päättynyt.

LUPAUS – Kuopion lukiopajan kokonaisvaltaisen valmennusmallin kehittämishanke on Euroopan unionin (ESR+) osarahoittama hanke, jonka toteutusaika on ollut 1.8.2023–31.7.2026.

Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää moniammatillisessa yhteistyössä nuorilähtöinen valmennusmalli tukemaan kuopiolaisten lukiolaisten koulutusosallisuutta, vahvistamaan opiskelukykyä sekä ehkäisemään opintojen keskeytymistä erityisesti nivelvaiheissa. Samalla hankkeessa on lisätty kohderyhmän parissa työskentelevien ammattilaisten osaamista nuorten hyvinvointiin, opiskelun haasteisiin ja tukimuotoihin liittyen.

Hankkeen kohderyhmänä ovat olleet Kuopion kaupungin lukioissa opiskelevat nuoret, joiden opintojen eteneminen on vaikeutunut elämäntilanteeseen tai terveydellisiin syihin liittyvien haasteiden vuoksi. Kohdennettuna kohderyhmänä ovat olleet erityisesti 1. ja 4. vuoden opiskelijat sekä lukio-opintonsa keskeyttäneet nuoret.

Hankkeen aikana Kuopion lukiopajalla on kehitetty ja toteutettu joustavaa pienryhmämuotoista opiskeluympäristöä, jossa opiskelun tueksi on yhdistetty opetuksellisia, valmennuksellisia ja kuntoutuksellisia menetelmiä. Toiminnan keskiössä ovat olleet opiskelijoiden yksilölliset tarpeet, osallisuuden vahvistaminen sekä kokonaisvaltainen hyvinvoinnin tukeminen.

Lukiopajalla nuoret ovat saaneet tukea muun muassa opiskeluun, elämänhallintaan, opintojen suunnitteluun ja arjen sujuvuuteen yksilö- ja ryhmävalmennuksen keinoin. Toimintaa on toteutettu moniammatillisesti erityisopetuksen, opinto-ohjauksen sekä ryhmä- ja yksilövalmennuksen kanssa yhteistyössä.

LUPAUS-hankkeen päätoteuttajana on toiminut Valo-Valmennusyhdistys ry ja osatoteuttajana Kuopion kaupunki.

Yhteystiedot

Johanna Ovaskainen

Ohjaaja, Lupaus-Kuopion lukiopajan kokonaisvaltaisen valmennusmallin kehittämishanke
Niiralankatu 11, 70600 Kuopio

Hanna Savolainen

Ohjaaja Starttipaja, Varpu-hanke
Niiralankatu 11, 70600 Kuopio

Kirsi Kokkonen

Vastaava ohjaaja, työpajatoiminta
Nuotti-valmennus
P-S.n nuorten työpajatoiminnan aluekoordinaattori
Niiralankatu 11, 70600 Kuopio

Riikka Arola

Ohjaaja, Lupaus - Kuopion lukiopajan kokonaisvaltaisen valmennusmallin kehittämishanke
Niiralankatu 11, 70600 Kuopio