Hankkeen tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien nuorten sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja, vähentää koettua yksinäisyyttä ja lisätä osallisuutta.
Hankkeessa luodaan pelillistämisen malli, jonka avulla säännöllisen toiminnan piiriin tavoitetaan heikosti yhteiskuntaan sitoutuneita nuoria, jotka ovat jääneet lähes täysin kotiin. Välineinä käytetään pelejä, pelillistämistä ja erilaisia digitaalisia alustoja, joiden avulla pyritään houkuttelemaan nuoria pois kotoa ja osallistumaan omaa toimintakykyä vahvistavaan toimintaan. Hankkeen toimenpiteillä lisätään nuorten osallisuutta ja henkistä hyvinvointia sekä edistetään heidän kyvykkyyttään siirtyä koulutukseen ja työelämään pienin askelin. Lisäksi hankkeessa levitetään tietoisuutta ja osaamista tavoitteellisesta pelien, pelillisyyden sekä digitaalisten sovellusten ja alustojen käytöstä ammattilaisille.
Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat 16–29-vuotiaat nuoret, jotka ovat joko työttöminä työnhakijoina, työelämän ulkopuolella tai oppilaitosten kirjoilla mutta eivät tosiasiallisesti käy koulua. Hankkeen kohderyhmään kuuluvat myös syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa toimivat ammattilaiset: sosiaalista kuntoutusta, kuntouttavaa työtoimintaa ja erilaisia ryhmätoimintoja nuorille tarjoavat tahot sekä oppilaitosten oppilashuolto ja muut tukipalvelut.
Valo – Valmennusyhdistys toimii ryhmähankkeen päätoteuttajana ja vastaa hankkeen suunnitelman mukaisesta etenemisestä ja kokonaiskoordinaatiosta. Yhdistys tuo hankkeeseen kuntoutuksen ja nuorisotyön osaamisen erityisesti syrjäytyneiden nuorten kanssa. Osatoteuttajana hankkeessa toimii Turun ammattikorkeakoulu. Hanke toteutetaan Varsinais-Suomessa.
Kesto: 1.1.2025–31.12.2027
Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Hankkeen kokonaisbudjetti on 374 086 €, josta 299 268 € on Euroopan unionin rahoittamaa.