OPIKKO-hanke
Tämä hanke on päättynyt.

OPIKKO – oppien kuntoutuksesta koulutukseen

Hankkeen ydinajatuksena on kehittää koulutuksen ulkopuolelle jääville nuorille ja aikuisille erityistä tukea tarvitseville kokonaisvaltaisen tuen ja vaiheittaisen ammatillisen koulutuksen suorittamisen malli, jossa huomioidaan elämäntilanne kokonaisvaltaisesti.

Hankkeessa pilotoidaan ja otetaan käyttöön toimintamalli, jossa kohderyhmällä on mahdollisuus tuetusti suorittaa ammatillisen tutkinnon osa tai osia tekemällä tuotannollista työtä työpaikalla, työpajalla tai muussa epämuodollisessa oppimisympäristössä. Hankkeen tuloksena syntyy toteuttajaorganisaatioissa käyttöönotettava sekä muihin organisaatioihin levitettävissä oleva toimintatapa, jossa nuorille ja aikuisille kertyy riittävällä tuella ammatillista osaamista ja opiskelutaitoa, joiden avulla on mahdollisuus jatkaa opintoja ja työllistyä. Lisäksi hankkeessa tiivistetään ja selkeytetään yhteistyötä oppilaitosten, välityömarkkinatoimijoiden ja työelämän kanssa.

Hankkeen päätoteuttaja on Valo-Valmennusyhdistys ry ja osatoteuttajina ovat Silta-Valmennusyhdistys ry, Ammattiopisto Luovi, Stadin ammattiopisto sekä Ammattiopisto Live.

Hanke toteutetaan 21.6.2018 – 30.4.2021 Pirkanmaan ja Uudenmaan alueilla.

Tutustu hankkeessa kehitettyyn toimintamalliin: opikko.webnode.fi

Ota yhteyttä:

Pirkanmaa

Projektipäällikkö
Mira Roine
mira.roine@valo-valmennus.fi
040 868 2127
Valo-Valmennusyhdistys ry

Valmentaja
Anni Reikko-Nieminen
anni.reikko-nieminen (at) siltavalmennus.fi
050 521 5002
Silta- Valmennusyhdistys ry

Erityisopetuksen asiantuntija
Rauni Aaltonen
rauni.aaltonen (at) luovi.fi
+358 40 319 3312
Ammattiopisto Luovi

Uusimaa

Projektityöntekijä/valmentaja
Jaana Härkönen
jaana.harkonen (at) valo-valmennus.fi
050 9118258
Valo-Valmennusyhdistys ry