Työkokeilu

Kiinnostaako työskentely nuorien aikuisten kanssa tai haluaisitko saada työkokemusta esimerkiksi ryhmien ohjaamisesta tai tapahtumatuotannosta?

Meillä on mahdollisuus tarjota useita työkokeilupaikkoja yhdistyksemme Asiakkaankadun toimipisteessä. Lisäksi voimme toimia linkkinä yhteistyökumppaniemme suuntaan, jolloin työkokeilu on mahdollinen myös kumppaniorganisaatioissamme. Työkokeilun ajalle tarjoamme myös henkilökohtaisen tuen ja säännöllisiä tapaamisia omatyöntekijän kanssa. Yksilötapaamisissa omatyöntekijän kanssa voidaan yhdessä hahmotella tulevaisuuden suuntaa ja askelmerkkejä sitä kohti. Työkokeilun lisäksi meillä on mahdollista suorittaa useiden eri ammatillisten tutkintojen tutkinnonosia.

Työkokeilun kesto, päivien lukumäärä viikossa sekä työtuntien määrä voidaan sopia joustavasti. Myös työtehtävät ja vastuut on mahdollista sopia toiveidesi mukaisiksi.

Edellytämme koronasuojaa ja rikostaustaotteen esittämistä.

Voimme tarjoa esimerkiksi seuraavia työtehtäviä:

  • avustavat ohjaaja tehtävät (avustaminen ryhmän ohjaamisessa)
  • viestintätehtävät (markkinointimateriaalit, sosiaalisen median kanaviin sisällön suunnittelu ja toteuttaminen)
  • tapahtumatuotanto (tapahtumien suunnittelussa ja toteuttamisen vaiheissa auttaminen)
  • avustavat kahvilatyöt (pop-up kahvilatoiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa auttaminen)
  • toimitilan järjestyksestä ja siivouksesta huolehtiminen.

Ota yhteyttä

Jannika Matilainen

Toimivapaalla

Pia Salmi

Vastaava ohjaaja, Uusimaa
Ohjaaja, Olo-tila-hanke