Valo-Valmennusyhdistyksen hallitus on nimennyt sosionomi YAMK, ammatillinen opettaja Maija Schellhammer-Tuomisen yhdistyksen kehittämisjohtajaksi johtamaan yhdistyksen päivittäistä toimintaa ja kehittämistä. Schellhammer-Tuominen on aiemmin toiminut muun muassa Silta-Valmennusyhdistyksen kehittämispäällikkönä ja erilaisissa koulutusalan asiantuntija- ja johtotehtävissä.
– Maijassa yhdistyy vahva osaaminen, itsensä likoon laittaminen sekä kaunis sydän ihmisten asialle. On upea päästä kehittämään yhdistyksen toimintaa seuraavalle tasolle yhdessä näin osaavan ja hienon ihmisen kanssa, toiminnanjohtaja Kimmo Kumlander summaa.
Schellhammer-Tuomisella onkin edessä iso tehtävä viedä yhdistystä eteenpäin kohti valtakunnallista rinnallakulkijuutta ja tunnettuutta.
– Vakuutuin erityisesti yhdistyksen ihmisläheisestä toimintaotteesta sekä siitä, miten osaavat ja kokeneet alan kehittäjät ovat lähteneet rohkeasti uutta yhdistystä rakentamaan, Schellhammer-Tuominen kertoo.
– Valo-valmennustoimintamalli, Nuorisotakuutalo, valtakunnallinen aivan uudenlainen perustaitojen kehittämishanke, laaja kommunikaatio- ja kulttuurillinen vuorovaikutusosaaminen sekä vahva rikosseuraamusalan osaaminen sekä kaikkien työntekijöiden sitoutuminen ihmisen tasa-arvoiseen kohtaamiseen kaikissa tilanteissa, Schellhammer-Tuominen listaa asioita, jotka vaikuttivat hänen henkilökohtaiseen päätökseensä ottaa uusi haaste vastaan.
Valo-Valmennusyhdistys aloitti toimintansa syksyllä 2016. Yhdistys toimii neljän maakunnan alueella ja työllistää suoraan noin 30 työntekijää. Yhdistyksen perustajayhteisöjä ovat Rauman Seudun Katulähetys, Porin Sininauha, Silta-Valmennusyhdistys Tampereelta sekä Sastamalan seudun mielenterveysseura. Yhteensä yhdistykset työllistävät yli 200 yhdistyksen toiminta-alueiden asiantuntijaa.