Kolme nuorta vertaisohjaajaa on aloittanut työnsä Valo-Valmennusyhdistyksessä. Vertaisohjaajat Essi Korpinen, Tia-Maria Tamminen ja Minna Tuomarmäki työskentelevät monipuolisissa ohjaustehtävissä Valo-Valmennusyhdistyksen Nuorisotakuutaloilla Tampereella, Helsingissä ja Turussa. Oman kokemuksensa pohjalta he pystyvät tukemaan nuoria näiden oman elämän kysymyksissä ja pyrkimyksissä sekä itselle soveltuvan toiminnan löytämisessä. Vertaisohjaajien tehtävä on olla mukana suunnittelemassa ja kehittämässä Valo-Valmennusyhdistyksen ja Nuorisotakuutalojen toimintaa.
Vertaisohjaajat ja heidän mentorinsa kokoontuivat syyskuun puolessa välissä ensimmäistä kertaa yhteen skype-tapaamisessa. Tunnelmat kokouksessa olivat iloiset – En olisi puoli vuotta sitten uskonut, että olen kokopäiväisesti töissä, ihan mahtavaa, olen huikeissa fiiliksissä – totesi omassa puheenvuorossaan Turun vertaisohjaaja Minna Tuomarmäki. Vaikka vertaisohjaajat ovat olleet töissä vasta puolitoista kuukautta, he ovat päässeet mukaan monenlaiseen toimintaan, ohjaus- ja viestintätehtäviin ja tapahtumien järjestämiseen. Työn myötä myös yleiset työelämävalmiudet kehittyvät.
Jokaisella vertaisohjaajalla on oma mentor, yhtenä heistä toimii Valo-Valmennusyhdistyksen kehittämisjohtaja Maija Schellhammer- Tuominen. Hänen mukaansa mentorin rooli on ollut antoisa, vertaisohjaajilta yhdistys saa ajankohtaista tietoa nuorten maailmasta ja ajatuksista.
Vertaisohjaajat on palkattu Valo-Valmennusyhdistykseen Stean Paikka auki II – ohjelman tuella.