Lounais-Suomen Martoissa nopeasti tuumasta toimeen

Lounais-Suomen Marttojen iltapäivätoiminnassa kuuluu iloisten lasten leikkien ääniä. Iltapäivätoiminnassa työskentelee myös Janne, joka on ollut Marttojen järjestämässä kuntouttavassa työtoiminnassa viime talvesta alkaen. Aivan ensimmäiseksi hän tuli mukaan ryhmätoimintaan, mutta siirtyi pian huolehtimaan erilaisista siistimiseen, kahvitukseen ja ruuanlaittoon liittyvistä tehtävistä.”Täällä on ollut todella mukavaa olla, kaikki on toiminut hienosti”, Janne kertoo kokemuksistaan.

Aiemmin rakennusalalla olleelle Jannelle kertyi osaamista Martoilla tehdyistä työtehtävistä. Ja kun lopputalvesta Jannen ohjaaja Thua Aalto tapasi Valo-valmennuksen henkilökuntaa, päätettiin lähteä tekemään kertynyt osaaminen virallisesti näkyväksi. Raision Seudun Koulutuskuntayhtymän järjestämään näyttöön edettiinkin nopeasti. ”Ensimmäisestä yhteydenotosta oppilaitoksen opettajaan ei kulunut kuin muutama viikko ja Janne oli suorittanut jo kotityö- ja puhdistuspalveluajan perustutkintoon kuuluvan kahvituspalveluiden tutkinnon osan parhain mahdollisin arvosanoin. Kaikki sujui todella nopeasti ja joustavasti”, kehuu Thua niin oppilaitosta kuin Jannea.

Hyvin sujuneen näytön myötä rakentui Marttojen ja oppilaitoksen välille myös hyvä yhteistyömalli. Opettaja oli Jannen näytön jälkeen todennut, että seuraavalla kerralla voidaan näyttö ja sen sisällöt suunnitella suoraan työpaikalla. ”Riittää, kun ottaa opettajaan yhteyttä”, Thua kertoo.

Jannen mielestä kaikki näyttöön liittyvä sujui mutkattomasti. Opettajan kanssa käytiin ennen näyttöä läpi omaa osaamista ja työtehtävät. Samaten vielä ennen näyttöä kerrattiin esim. tiedot ensiaputaidoista. ”Oli kyllä helppo homma. Tässä tuli hommat opeteltua töitä tehdessä ja sen kummempaa opiskelua ei tarvittu. Sopii kyllä mulle tosi hyvin. Kaikki sujui näyttöä myöten vähän kuin ohimennen. Olen koettanut innostaa myös muita kavereita tekemään tällä tavoin. Tää oli tosi hyvä juttu”, Janne pohtii tyytyväisenä.

Nyt edessä on kuitenkin kotiinlähdön aika. Huomenna on taas aika tulla valmistamaan iltapäiväkerhoon tuleville lapsille välipalat, jonne Janne siirtyi ensimmäisen näyttönsä jälkeen Marttojen toimistolta. ”Ruuanlaiton kanssa työskentely sopii mulle, toivottavasti voisin tulevaisuudessakin työskennellä tällaisten hommien parissa”, Janne päättää. ”Ja sinulta se muuten sujuu erinomaisesti”, komppaa vierestä iltapäiväkerhon vetäjä Heli Tulimetsä.

Myös iltapäiväkerho on hiljentynyt lasten äänistä. On aika suunnata katseet kohti huomista.