Mikael ja Soile viihtyvät asiakaspalvelutehtävissä
Mikael Hakamies, 33, naputtelee tottuneesti summan kassakoneeseen ja ojentaa kuitin asiakkaalle: ” Mukavaa päivänjatkoa ja tervetuloa uudelleen!”
Freelance-muusikkona erilaisilla pätkätöillä itseään elättänyt Mikael viihtyy Suomen Punaisen Ristin Kontti- tavaratalossa Espoossa. Työpäivä on vaihteleva, ja siihen kuuluu muun muassa monipuolisia asiakaspalvelun ja kaupan alan tehtäviä, asiakaspalvelua ja myyntityötä sekä huonekalunoutojen ja lähetysten suunnittelua. Mikael toteaakin, että kahta samanlaista työpäivää ei ole.
Mikaelin tavoitteena on suorittaa palkkatukijaksonsa aikana 4 osaa liiketalouden perustutkinnosta, mahdollisesti jopa koko tutkinto. Jos joku osa tutkinnosta jää suorittamatta, Mikael vakuuttaa saattavansa jollain konstilla tutkinnon myöhemmin loppuun.
Myös Soile Saurén, 45, tavoittelee kollegansa tavoin merkonomin tutkintoa. Asikaspalvelu- ja kassatyö on myös Soilelle entuudestaan tuttua, mutta myös uusia asioita on palkkatukijakson aikana tullut vastaan. ”Lelut ja lastentarvikkeet ovat uusia asioita, mutta myös kierrätystavaroiden käsittelyssä on omat kommervenkkinsä.”
Mikael ja Soile ovat yhtä mieltä siitä, että työssä oppiminen sopii sellaisille ihmisille, joilta on syystä tai toisesta aikanaan jäänyt koulut käymättä, ja aivan erityisesti kaikille sellaisille, joilla osaaminen jo on, mutta virallinen dokumentti puuttuu. ”Valo-valmennus on käytännöllinen ja mielekäs tapa suorittaa tutkintoja. Saa tehdä sitä mitä muutenkin tekisi, ja mitä jo osaa. Tutkinto tulee bonuksena.” iloitsee Mikael.
Sekä Mikael että Soile toivovat löytävänsä tulevaisuudessa töitä kaupan alalta ja uskovat, että tutkintotodistukset auttavat heitä työllistymisessä.
Kontin kokemukset rohkaisevat
Suomen Punaisen Ristin Kontti-tavarataloissa ammatillisten perustutkintojen suorittaminen ei ole enää aivan uusi juttu: ensimmäiset liiketalouden perustutkintoa suorittaneet ryhmät ovat jo valmistuneet merkonomeiksi Vantaan Kontissa ja nyt toimintaa aloitellaan myös Espoossa.
Työvoimapoliittisen hankkeen projektikoordinaattoti Jani Naukkarinen, vaikuttaa tyytyväiseltä. ”Tutkintojen osien suorittaminen on hyvä lisä TE-toimiston tarjoamiaan työllistämispalveluihin. Yhteistyö oppilaitoksen kanssa jouhevasti.” Naukkarinen kiittelee.
Jani Naukkarinen kertoo, että Espoon Kontissa on tavoitteena, että ensimmäiset merkonomit valmistuu vuoden lopulla. Tavoitteena on vähitellen laajentaa koulutustarjontaa ja muita mahdollisia aloja mietitään parhaillaan.
Valo-valmennuksen hyödyt tutkinnon suorittajille ovat kiistattomat, mutta myös organisaatio hyötyy siitä, että työyhteisössä olevaa osaamista tehdään näkyväksi. Tähtäimessä olevat tutkintosuoritukset tuovat järjestelmällisyyttä ja systemaattisuutta työn tekemiseen.
Kehittämisehdotuksia kysyttäessä Jani Naukkarisella on jo vastus valmiina: ”Oppilaitosyhteistyöhön monimuotoisuutta, esimerkiksi pienimuotoisia verkko-opintoja”, Jani sanoo. ”Lyhyiden opetusvideoiden ansiosta joidenkin tiettyjen työssä opeteltavien asioiden omaksuminen voisi olla nykyistäkin helpompaa ja nopeampaa.”
Teksti ja kuvat: Lotta Hällström